Pieni katko kirjoittelussa. Koko viikonloppu oli yhtä juoksua... Lauantaina lähdettiin Markku-kullan kanssa käymään Lahdesta. Kaupunki ei ollut meille kummallekkaan kovin tuttu, minulle vielä vähemmän kuin Markulle. Löydettiin kuitenkin ostoskeskus nimeltään Trio. Siellä tein löytöjä. Löysin mm. Pentikiltä ihanan kunttilälyhdyn reilulla 7 eurolla. Tarroja ostin myös BR-lelukaupasta. Käytiin myös sinooperissa ja sieltä ostin kolme ihanan väristä arkkia "mulperi" paperia. Sokokselta ostettiin sing star pleikkari peli. Siitä ollaan pitkän aikaa haaveiltu :o)
Syömässä käytiin "tylsästi" Lahden ABC:llä. Ruoka oli todella hyvää, nam. Siellä oli myös kauppa nimeltä paperikuu. Sieltä ostin kaksi arkkia ääriviivatarra aakkosia. Niitä olen etsinyt jo jonkin aikaa. Unohdin sinooperista ostaa... Vaan nyt mulla niitä on. Ostin myös neljä diddl-paperi lehtiötä. Kirjoittelen niihin kirjeitä :o)

Lauantaina illalla käytiin saunassa ja sen jälkeen pelattiin sing star-peliä. Oli oikein mukava ja rattoisa ilta. Pitkästä aikaa saatiin olla ihan kahdestaan :o)

Sunnuntaina päätettiin mennä Ruotsinkylään vanhan ajan päiville. Siellä oli paljon vanhoja traktoreita. Seppä takoi rautaa. Paljon vanhoja juttuja. Mm. päreiden tekoa, hevosilla kyntämistä... Oli ihan kivaa käydä katsomassa, Markku kun tykkää kovasti vanhoista traktoreista. Oli siellä yksi traktori myynnissä, kiusasinkin Markkua että osta siitä hyvä traktori :D Muttei kuulemma tee sellasella mitään.
Samalla reissulla ajettiin Kouvolaan hakemaan Rosa isänsä luota. Valtteri sinne vielä jäi, hän tulee tänään.

Töissä on mennyt ihan hyvin. Jalat on vaan todella kipeät, kun en saa levättyä ollenkaan. Koko päivän olen seisonut pyykkikoneen ja mankelin edessä. Olen siis hotellin pesulassa nyt kaksi viikkoa. Kyllä se mulle sopii, siitä saa parempaa palkkaa :o)

Odotan tosiaan Valtteria kotiin. Kun hän on tullut, mennään mummille, Rosa on siellä. Hänellä oli aamulla pää kipeänä ja kamala yskä. On tainnut tulla kipeäksi. Kurjaa :o( Jos on vielä huomenna kipeä, niin pitää varata aika lääkärille.

Torstaina olen menossa tekemään talokauppoja, myyjän ominaisuudessa. Ihanaa saada se talo myytyä. Ei muuta, mutta en siellä kuitenkaan käy, ja silti joudun maksamaan korkoja. Muutenkin on rahat tiukilla. Menee hetki ennenkun kaikki tasaantuu ja alan saamaan töistä palkkaa.

Kävin eilen lastenvalvojalla tekemässä elatusmaksu päätökset. Aika hurjan summan joutuu ex-mies minulle maksamaan. Mä joudun maksamaan Rikusta 44 euroa, mutta exä maksaa kahdesta lapsesta reilut 500 euroa... Lastenvalvoja sanoi, että se johtuu siitä kun Valtterilla on ne hoitomaksut. Mä haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun exä saa sen lapun eteensä...