Hieman on haikeat fiilikset. Oma isäni kun nukkui pois melkein 4 kk sitten. Ja tämä on ensimmäinen isänpäivä ilman häntä :o( Elämä kuitenkin voittaa, jossain vaiheessa.

Muuten päivä on mennyt rauhallisesti. Ruokaa ollaan just tekemässä. Sitten haetaan äiti ja anoppi ja mennään viemään Sandra kotiin. Samalla käydään sitten Vanhankylän Robinhoodissa, se kun on tänään auki. Se on silleen sopivasti matkan varrella, joten tulee usein käytyä.

Huomenna pitäisi taas mennä töihin. Muuten ok, mutta en ole vieläkään kunnossa. Tää tauti ei tunnu hellittävän. Keuhkoihin sattuu kun hengitän ja päätä särkee koko ajan :o( Ei kivaa, vaan kai tää tästä jossain vaiheessa menee ohi.

Perjantaina lähdetään sitten reissuun. Odotan sitä jo kovasti. Saadaan viettää aikaa kultani kanssa ihan kahdestaan :o) Muuten meillä on aina lauma lapsia ympärillä.